PAULÚNS
– Syö hyvin, voi hyvin
Teet hyvää itsellesi, kun et vaadi itseltäsi liikaa etkä mene äärimmäisyyksiin. Liikut riittävästi. Ja huolehdit siitä, että syömäsi ruoka on pikkuisen parempaa. Hyvä olo syntyy pienistä valinnoista, joita teemme pitkin päivää. Kun päivämme käynnistyy herkullisella ja monipuolisella aamupalalla, helpottuu myös muiden päivän valintojen tekeminen.
Tästä kaikesta on syntynyt Paulúns: tuotesarja, jossa ruoan laatu, terveellisyys ja hyvä maku ovat jokainen yhtä tärkeässä roolissa.
Uudet Paulúns granolapakkaukset ovat nyt raikkaammat ja informatiivisemmat
Saatat huomata pieniä muutoksia Paulúns granolapakkauksissa syksyn aikana, kun uusitut pakkaukset ilmestyvät hiljalleen kaupan hyllyille. Pakkausten ilmettä on yksinkertaistettu ja raikastettu, jotta ne näyttävät entistä herkullisemmilta ja houkuttelevilta. Itse tuote säilyy kuitenkin yhtä maukkaana!
Granolat - täydellinen pohja monipuoliselle ja herkulliselle aamupalalle
Aamupala on hyvän päivän perusta
Aamupala on päivän ensimmäinen ateria ja antaa siten energiaa koko päivääsi. Kun aloitat aamun ravitsevalla aamiaisella jaksat ja voit paremmin. Paulúns Mysleistä ja Granoloista loihdit helpot ja nopeat aamupalat, jotka kokosimme yhdelle sivulle.
Kolme syytä valita Paulúns-tuotteita osaksi aamujasi
Tavoitteenamme on tarjota tuotteita, jotka ovat terveellisiä, maistuvat hyvältä sekä ovat vastuullisia. Paulúns-tuotteet tarjoavatkin jokaiselle mahdollisuuden syödä ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa. Helposti, nopeasti ja mausta tinkimättä.
Syö hyvin, voi hyvin
Paulúns-tuotteista uskallamme sanoa, että ne ovat pikkuisen parempia, sillä ne ovat täynnä terveellistä hyvää. Paulúns-tuotteet saavat makeutensa aidoista hedelmistä ja marjoista. Sinun ei tarvitse pelätä, että myslin painosta suurin osa tulee kuivista rusinoista. Paulúns on juuri sitä, miltä se näyttää: laadukkaista raaka-aineista huolella koostettu tuote, jonka ravintosisältö on mietitty valmiiksi sinua varten. Syö hyvin voidaksesi hyvin!
Maukkaat Paulúns-reseptit
Paulúns-tuotteet ovat täynnä makua ja niitä voi nauttia ihan sellaisenaan vaikka ravitsevana aamupalana tai maistuvana välipalana. Sen lisäksi tuotteet taipuvat moneen reseptiin. Alta löydät kaikki tähän mennessä kehittämämme Paulúns-reseptit.
Kumpi sinulle maistuisi tänään? 😋
#pauluns #granola #paulunssuomi #aamupala #aamiainen
…
Aamupala on arjen luksusta 💚 Enemmän energiaa = enemmän hyvää mieltä. 🥣💪
#pauluns #granola #paulunssuomi #aamupala #aamiainen
…
Herkullinen alku päivälle, joka tekee samalla myös hyvää. 💚
Paulúns kaakao-vadelma on sydänmerkitty granola, joka kertoo terveellisemmästä vaihtoehdosta.
#pauluns #granola #paulunssuomi #aamupala #aamiainen
…
Aamupalan ei tarvitse koostua monesta eri aineksesta.
Lasi vettä ja granolaa jogurtin, smoothien tai maidon kanssa. Ja taas jaksaa! 😍
#pauluns #granola #paulunssuomi #aamupala #aamiainen
…
Tutut tuotteet nyt uusissa pakkauksissa! 💚
Paulúns paketit ovat saaneet uudistuneen ilmeen – sisältö on kuitenkin yhtä herkullinen kuin aina ennenkin!
Joko oot bongannu uudet paketit kaupan hyllyiltä? 😍
#pauluns #granola #paulunssuomi #aamupala #aamiainen
…
Jääkö sinulta aamupala syömättä vai onko se ehdoton must?
Kummin tahansa, Paulúns on herkullinen ja nopea aamupala jokaiseen aamuun. 😍
#pauluns #granola #paulunssuomi #aamupala #aamiainen
…
Aamun paras vakio: aamupala joka toimii ja maistuu aina. 💚
#pauluns #granola #paulunssuomi #aamupala #aamiainen
…
Oletko kokeillut tätä smoothie-kikkaa: granola blenderiin muiden aineiden kanssa?
Helppo tapa lisätä smoothieen kuitua ja rakennetta. 😍
#pauluns #granola #paulunssuomi #aamupala #aamiainen
…
Hyvinvointi alkaa pienistä valinnoista. 💚
Paulúns kaakao-vadelma on sydänmerkitty vaihtoehto, jossa terveellisyys ja herkullisuus kulkevat käsi kädessä.
#pauluns #granola #paulunssuomi #aamupala #aamiainen
…


